sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Kalle Valtosen Maratonin kuulumiset

Viime viikonloppuna luisteltiin siis Ågelissa Kalle Valtosen Maraton, jossa oli mahdollista antaa näyttö Kalevan Kierroksen luistelua varten. SKSHS:n kiertäjät olivat viivalla, pl Janne, joka joutui vielä parantelemaan flunssaa.

Minä olin Jukan kanssa 30km ja Mika 20km startissa. Ensikertalaiselle SM-maratonin startti oli varsin hauska kokemus. Paljon porukkaa viivalla, lentävä lähtö "space car:in" eli esiluistelijan takaa, melkoiset nopeuserot jne.

Tapasimme porukalla puolisen tuntia ennen starttia ja teimme viimeiset valmistelut ja taktiikan tarkennukset. Päivän kunto vaikutti hyvältä ja olo luottavaiselta, vaikka en aikaisemmin ollut moista matkaa luistellut.

Jukka oli luvannut hinata minua 1h 15min karsintarajan alle ja sovimme, että tavoitellaan tasaisia 58 s kierroksia. Jukka teki alusta alkaen tarkkaa työtä. Kierrosajat taisivat olla 54-59s haarukassa. Jossain 15km vaiheilla Jukka päätti käydä tarkistamassa jään kuntoa hiukan lähempää ja pääsin vetotöihin kierroksen ajaksi. Muuten etenimme kuin majakka ja perävaunu.

Huoltojoukkomme pitivät meidät hyvin tietoisina tilanteesta ja muutamaa kilometriä ennen maalia oli selvää, että loppuaika tulee olemaan parempi kuin 1:15:00. Maaliin selvisimme Jukan kanssa ajassa 1:11:06. Mikakin sai hyvän suorituksen 20km matkalta. Fiilis oli kaikilla varsin mainio suorituksen jälkeen ja jälkipelit Jukan saunassa vielä paremmat.

Fiiliksiä matkan varrelta. Jukka ja Masa (3 ja 5)sattumalta samassa kuvassa kisan kärjen kanssa.
 Kuva by Soile Kallio
Vaikka Kierroksen 1. laji on vasta tulossa, aloitin valmistautumisen toista lajia, hiihtoa varten. Kierroksella on vuorossa perinteinen vuosi ja ajattelin kokeille ensimmäistä Pirkkaani pertsalla. Kuluneella viikolla sitten kävin päivittämässä pertsan hiihtovälineitä SKSHS:n luottotoimittajalla. Kyseinen paikka on Liikuntamesta Hyvinkäällä. Liikuntamesta on ollut SKSHS:n luotettu välinetoimittaja hiihdon puolella vuodesta 2005. Palvelua on täydentänyt voitelu- ja muu hiihtovälineisiin liittyvä tuki. Ainakaan välineistä ei meillä ole jäänyt tuloksen tekeminen hiihdossa kiinni!

Huomenna aukeaa myös ilmoittautuminen ÖtillÖ-kisaan - meiltä lähtee mukaan joukkue Janne & Masa. Tästä projektista lisää myöhemmin.

- Masa -

tiistai 10. tammikuuta 2012

Ensimmäinen luistelukisa

Viikonloppuna tapahtuu Ågelissa. 15.1. luistellaan Kalle Valtosen maratoni, joka on samalla karsintakilpailu Kalevan Kierroksen luisteluun.

Jukan ansiota on, että ylipäätään olemme mukana luistelemassa ja kaiketi sitten myös Kalevan Kierroksella. Jukka suoritti viimeisellä matalanpaikan leirillä niin ansiokasta lobbausta, että yllätyksekseni huomasimme olevamme joulukuussa Ågelin luistinradan laidalla kiitimet jalassa. Siitä se sitten lähti - taas kerran.

Meiltä on Jukka ollut aikaisemmin kierroksella mukana, joten hänellä on jo eräsijoitteluun oikeuttava aika luisteltuna. Me muut pöljät saamme roikkua Jukan peesissä tavoitellen 1h 15min aikaa, jolla pääsisi nopeisiin eriin KK-luistelussa. 

Aikatavoite on varsin haastava pikaluistelun aloittelijoille. Intoa meillä kyllä piisaa ja porukalla on käyty treenaamassa ankarasti jopa useita kertoja. Uutena asiana kisoissa tulee mukaan isossa porukassa luisteleminen ja peesailu.

Raporttia tulee kisojen jälkeen.

- Masa -

perjantai 6. tammikuuta 2012

SKSHS:n blogi avattu

Viimeisimmässä vuosikokouksessa, seuran pitkäaikaisessa matalanpaikan valmennuskeskuksessa, virisi keskustelua siitä, pitäisikö meidän puuhasteluista kirjoitella jotakin. Taisin silloin lupailla, että voin tehdä asian eteen jotakin. Tässä tämä nyt sitten on ja tästä se alkaa.

- Masa -